Media, oppiminen ja minä

Media – välittäjä tai välittämisen keino tai väliaine

Oppiminen – Wikipediasta kopioituna ”tarkoittaa behavioristisesti käsitettynä käyttäytymisessä havaittavia pysyviä muutoksia, jotka syntyvät pääasiassa olion ja ympäristön vuorovaikutuksessa”.

Minä – tavallinen tallaaja, olio (ks. edellä), joka on päättänyt jälleen aikuisiällä opiskella

Media, media, aina vaan media. Ihan kyllästymiseen asti mediaa. Lapsena mediaksi riitti paikallislehti, joka haettiin naapurista lainaksi. Radiostakin kuunneltiin joskus jotain, sävelradiota ja sunnuntaisin aina ”kirkonmenoja”. Kirkko oli kaukana, joten sinne ei lähdetty. Sitten tulikin TV. Muistan hyvin, kuinka joka ilta innokkaasti asetuttiin vatsalleen lattialle tuijottamaan ihmeellistä mustavalkoista ”elävää” kuvaa; sisarukset ikä järjestyksessä kukin omalla paikallaan. Jos jostain kummasta syystä joku puuttui, niin siihen kohtaan mattoa jätettiin tyhjä paikka. Nykyään ei enää kohdata uutta ja ihmeellistä mediaa yhdessä sisarusten kanssa vaan siihen totuttaudutaan yhdessä perheen lasten ja nuorison kanssa. Useimmiten niin, että nuoriso neuvoo ja opastaa erityisesti sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan.

Pitkään mietin mistä kummasta puhutaan, kun puhutaan somesta. Mikä se on? Onko se lyhenne jostain? Tähänkin asiaan sain valaistuksen perheen nuorisolta. Yllättävän paljon sosiaalisesta mediasta käytetään lyhennettä some aivan asiateksteissäkin. Puhekieleen se sopii, mutta ei asiateksteihin. Ehkä olen vanhoillinen, ehkä en, mutta mielestäni sosiaalinen media tunkee ihan liiankin kanssa jokapäiväisiin asioihin. Pitäisi ehtiä lukea ruoanlaittoblogeja ruoan tekemiseen, kasvatusblogeja kasvatuksen ja oppimisen saralta, uutiset digimuodossa, osallistua itsekin kommentoimalla kirjoituksia, lähettämällä twiittejä, päivittämällä facebook- sivujaan tai edes tykkäämällä jostakin toisen ehdottamasta sivustosta. Lisäksi, vanhoillinen kun olen, luen päivän lehdet paperimuodossa, kuuntelen TV-uutiset ainakin toisella korvalla kotitöitä tehdessä ja työmatkat kuluvat radiota kuunnellen. Media siis ympäröi minut joka hetki.

Vastustin aikoinani jopa matkapuhelinta viimeiseen asti. Lopulta sain sen perheeltä joululahjaksi. Jälleen uusi opeteltava asia. Nykyään käsilaukussani on jopa älypuhelin; sekin lahjaksi saatu. Onhan se kiva, luen uutisia, käytän WhatsAppia sekä Facebookia puhelimeni kautta ja joskus luen sähköpostinikin sieltä. Mieluummin kuitenkin selailen tietokoneella erilaisia sivustoja ja luen sähköpostia. Sähköpostin käyttäminen on ollut jo vuosia arkipäivää, mutta sähköpostiohjelmien muuttuminen johtaa aina uusien asioiden opetteluun ja oppimiseen.

Oppimisen näkökulmasta mietin, miten käden taitoja voitaisiin opettaa median avulla. Tietysti asian opettamisen pohjana voisi käyttää erilaisia videoclippejä, mutta voiko videon katsominen korvata käsillä tekemisen. Ehkä niin, että opiskeltava asia olisi ensin katsottava videolta, jolloin perusasioiden kertomiseen ei kuluisi aikaa vaan voitaisiin suoraan tehdä erilaisia asioita. Tänään opettaessani nuorille aikuisille käden taitoja mietin jälleen tätä. Voisinko jotenkin hyödyntää esimerkiksi YouTubea. Ehkä.  Asiaa täytyy vielä miettiä ja kehitellä.

         

Nyt kun kirjoittelin näitä asioita, huomaan, että pikkuhiljaa olen enemmän ja enemmän perillä digitaalisesta mediasta ja käytän sitä päivittäin. Alussa hieman arkaillen perustin tilin facebookiin seuratakseni ylipäätänsä nuorison käyttäytymistä siellä, mutta myös oppiakseni itsekin sitä käyttämään. Edelleen ihmettelen, miten jotkut henkilöt löytävät kaikenlaisia mielenkiintoisia sivustoja, mutta onneksi he sitten jakavat niitä, joten pystyn niitä hyödyntämään. Toisaalta kiireinen aikataulu myös sanelee sen, että ei ole aikaa ”istua koneella” muuta kuin pakolliset asiat.  Mutta media, oli se sitten digitaalista, sosiaalista tai perinteistä, on pakko pitää mielessä ja siihen on tutustuttava ja osattavakin jotain, muuten ei elinikäisen oppimisen puolestapuhujana ja opiskelijana voi katsoa itseään peilistä.