sunnuntai, 12. lokakuu 2014

Viimeinen tehtävä ja kokemuksia digikurssista

Tätä tehtävää varten luin sekä Kirsti Longan kolumnin että Jonna Leinosen blogitekstin ja katsoin vielä Teemu Leinosen puheenvuoronkin. Tekstit olivat lyhyitä, mielenkiintoisia ja helppoja luettavia johtuen ehkä kirjoitusmuodosta: kolumni ja blogiteksti. Myös Leinosen puheenvuoro oli mielenkiintoista kuunneltavaa ja katsottavaa. Luentoslidet olivat laadittu hyvin, muutama keskeinen asia, ei pitkiä tekstejä.

Käsittelen tässä kuitenkin pääsääntöisesti Kirsti Longan kolumnia Diginatiiveja ja digisiirtolaisia. Kolumnin ensimmäiset kappaleet olivat aivan kuin ”meiltä kotoa”.  Laitoin myös nuoreni (17v) lukemaan saman kolumnin. Ensimmäinen kysymys oli, ”mikä on tietokonepääte”. Hieman nauratti.

Olen tyytyväinen, että vihdoinkin selkeästi määriteltiin, mikä tai oikeammin kuka on diginatiivi. Itse siis olen digisiirtolainen. Täydennämme nuoreni kanssa toinen toisiamme, sillä hän neuvoo minua sosiaalisessa mediassa ja minä vastaavasti häntä tietokoneen erilaisten ohjelmien käytössä. Mietin, miten ja millaiseksi kirjoitus- ja lukutaito kehittyvät, jos kirjoittaminen tapahtuu pääasiassa lyhyiden viestien muodossa. Entä sitten, kun joutuu oikeasti kirjoittamaan pitkää tekstiä, tapahtuipa se sitten tietokoneella tai käsin. Erityisesti asiatekstiä kirjoittaessa joudun itsekin miettimään sekä oikeinkirjoitusasioita että kielioppia, vaikka olenkin tottunut kirjoittamaan ”oikein”. Jo tekstiviestiä kirjoittaessani mietin, että mihin kohtaan tulee pilkku. Olen siis pilkunviilaaja, sananmukaisesti. Tiedän sen itsekin.

Lonkan tutkimushanke Kuilu diginatiivien ja koulujen tietokäytäntöjen välillä kuulostaa hyvältä. Kuilu on varmasti olemassa. Miten kuilu saataisiin pienemmäksi tai yhteistyö diginatiivien ja koulujen tietokäytäntöjen välillä paremmaksi? Vastaus on odotettavissa tutkimuksen myötä. Vilkaisin aiheeseen liittyvää blogia ja sieltä silmiini osui seuraava asia. “Koulun pitäisi tehdä ihmisistä luovia, rohkeita ja toisiaan kunnioittavia. Sen sijaan koulussa opetetaan kuuntelemaan, tottelemaan ja kilpailemaan toisia vastaan, Lonka sanoo.” Kirsti Lonka Helsingin Sanomissa 15.5.2014

Pelkkä vilkaisu ei riittänytkään. Luin myös Helsingin Sanomien kirjoituksen. Tähän se digitaalinen media johtaa…. on helppo siirtyä eteenpäin ja eteenpäin toimivien linkitysten avulla. Ja aivan huomaamattaan tulee lukeneeksi ja syventyneeksi asiaan enemmän kuin oli alun perin tarkoituskaan.

Kurssista kokonaisuutena voin sanoa, että blogitekstin ”kirjoittamispakko” sai niskakarvani pystyyn. Ensinnäkin, että minun pitäisi perustaa joku blogi ja kirjoittaakin sinne ja toisekseen ”pakko” sai niskakarvani pysymään pystyssä pidempään. Näin jälkikäteen sanoen, eihän se niin kamalaa ollut, mutta ei minusta vieläkään aktiivista blogikirjoittajaa tule, mutta ehkä seuraan niitä enemmän kuin ennen. Ryhmätyöskentely virtuaaliryhmässä ei ollut minulle uutta, mutta ryhmämme ei kovinkaan aktiivisesti kommentoinut toistensa mielipiteitä. Jokaisen ensimmäistä tekstiä tai blogiviittausta tms. kommentoitiin ahkerasti ja hyvin saimme sovittua, mihin aiheeseen kirjoitamme vastineen, mutta olisin kaivannut ehkä vielä enemmän keskinäistä keskustelua ja argumentointia asioista. Tosin enpä sitä itsekään juuri tehnyt. Hämmästyin kurssin aikana sitä, että tietokoneen ja erilaisten ohjelmien käyttö oli monelle uutta. Itse olen tällaisena digisiirtolaisena joutunut opettelemaan erilaisten ohjelmien käytön ihan kantapään kautta, joten ennen kasvatustieteen opintojen alkua ollut vapaaehtoinen tietotekniikkakurssi oli itselleni tavallaan helppo, mutta tosi työläs kurssi, jota suosittelen kaikille, jos hiemankin arastuttaa koneen käyttö. Vielä, kun itse kävisin jonkinlaisen ”some-kurssin” niin se helpottaisi omaa elämääni suuresti.

Tulevaisuuden digitaaliset mediat ovat opinnoissani ainakin Moodlen oppimisympäristönä mukana. Käytän Moodlea myös työssäni, joten se on minulle tuttua. Todennäköisesti luen myös entistä enemmän digi-muodossa olevia tekstejä, kirjallisuutta, lehtiä jne.

Allaoleva kuva kuvastaa mielestäni hyvin, miten sosiaalisessa mediassa voivat olla mukana kaikenikäiset. Ja kuinka esimerkiksi FB voi toimia hyvänä yhteydenpitovälineenä jopa eri sukupolvien välillä. :)

ehkasyy.jpg

sunnuntai, 12. lokakuu 2014

Ja tässä se jatkuu

Olen todella huonosti kirjoitellut ajatuksiani. Alkuun jopa innostuin, että voisinkin kirjoitella tänne jotakin ajatuksiani oppimistani asioista. Mutta ehei se on aivan turha toivo.... joudun kirjoittelemaan niin moneen paikkaan ja kaikenlaista tekstiä, joten tämä jää tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi.

Tänään olen yrittänyt työstää tekstiä siitä, mitä olen oppinut digitaaliset mediat kurssilla. Alkuun lähtö on todella vaikeaa. Etsin netistä hyviä kuvia tai jotain materiaalia, jota voisin liittää tekstiini, mutta en oikein löytänyt sopivaa. Digitaaliselle medialle ei ehkä kuitenkaan voi käydä näin...

 

tiistai, 23. syyskuu 2014

Media, oppiminen ja minä

Media, oppiminen ja minä

Media – välittäjä tai välittämisen keino tai väliaine

Oppiminen – Wikipediasta kopioituna ”tarkoittaa behavioristisesti käsitettynä käyttäytymisessä havaittavia pysyviä muutoksia, jotka syntyvät pääasiassa olion ja ympäristön vuorovaikutuksessa”.

Minä – tavallinen tallaaja, olio (ks. edellä), joka on päättänyt jälleen aikuisiällä opiskella

Media, media, aina vaan media. Ihan kyllästymiseen asti mediaa. Lapsena mediaksi riitti paikallislehti, joka haettiin naapurista lainaksi. Radiostakin kuunneltiin joskus jotain, sävelradiota ja sunnuntaisin aina ”kirkonmenoja”. Kirkko oli kaukana, joten sinne ei lähdetty. Sitten tulikin TV. Muistan hyvin, kuinka joka ilta innokkaasti asetuttiin vatsalleen lattialle tuijottamaan ihmeellistä mustavalkoista ”elävää” kuvaa; sisarukset ikä järjestyksessä kukin omalla paikallaan. Jos jostain kummasta syystä joku puuttui, niin siihen kohtaan mattoa jätettiin tyhjä paikka. Nykyään ei enää kohdata uutta ja ihmeellistä mediaa yhdessä sisarusten kanssa vaan siihen totuttaudutaan yhdessä perheen lasten ja nuorison kanssa. Useimmiten niin, että nuoriso neuvoo ja opastaa erityisesti sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan.

Pitkään mietin mistä kummasta puhutaan, kun puhutaan somesta. Mikä se on? Onko se lyhenne jostain? Tähänkin asiaan sain valaistuksen perheen nuorisolta. Yllättävän paljon sosiaalisesta mediasta käytetään lyhennettä some aivan asiateksteissäkin. Puhekieleen se sopii, mutta ei asiateksteihin. Ehkä olen vanhoillinen, ehkä en, mutta mielestäni sosiaalinen media tunkee ihan liiankin kanssa jokapäiväisiin asioihin. Pitäisi ehtiä lukea ruoanlaittoblogeja ruoan tekemiseen, kasvatusblogeja kasvatuksen ja oppimisen saralta, uutiset digimuodossa, osallistua itsekin kommentoimalla kirjoituksia, lähettämällä twiittejä, päivittämällä facebook- sivujaan tai edes tykkäämällä jostakin toisen ehdottamasta sivustosta. Lisäksi, vanhoillinen kun olen, luen päivän lehdet paperimuodossa, kuuntelen TV-uutiset ainakin toisella korvalla kotitöitä tehdessä ja työmatkat kuluvat radiota kuunnellen. Media siis ympäröi minut joka hetki.

Vastustin aikoinani jopa matkapuhelinta viimeiseen asti. Lopulta sain sen perheeltä joululahjaksi. Jälleen uusi opeteltava asia. Nykyään käsilaukussani on jopa älypuhelin; sekin lahjaksi saatu. Onhan se kiva, luen uutisia, käytän WhatsAppia sekä Facebookia puhelimeni kautta ja joskus luen sähköpostinikin sieltä. Mieluummin kuitenkin selailen tietokoneella erilaisia sivustoja ja luen sähköpostia. Sähköpostin käyttäminen on ollut jo vuosia arkipäivää, mutta sähköpostiohjelmien muuttuminen johtaa aina uusien asioiden opetteluun ja oppimiseen.

Oppimisen näkökulmasta mietin, miten käden taitoja voitaisiin opettaa median avulla. Tietysti asian opettamisen pohjana voisi käyttää erilaisia videoclippejä, mutta voiko videon katsominen korvata käsillä tekemisen. Ehkä niin, että opiskeltava asia olisi ensin katsottava videolta, jolloin perusasioiden kertomiseen ei kuluisi aikaa vaan voitaisiin suoraan tehdä erilaisia asioita. Tänään opettaessani nuorille aikuisille käden taitoja mietin jälleen tätä. Voisinko jotenkin hyödyntää esimerkiksi YouTubea. Ehkä.  Asiaa täytyy vielä miettiä ja kehitellä.

         

Nyt kun kirjoittelin näitä asioita, huomaan, että pikkuhiljaa olen enemmän ja enemmän perillä digitaalisesta mediasta ja käytän sitä päivittäin. Alussa hieman arkaillen perustin tilin facebookiin seuratakseni ylipäätänsä nuorison käyttäytymistä siellä, mutta myös oppiakseni itsekin sitä käyttämään. Edelleen ihmettelen, miten jotkut henkilöt löytävät kaikenlaisia mielenkiintoisia sivustoja, mutta onneksi he sitten jakavat niitä, joten pystyn niitä hyödyntämään. Toisaalta kiireinen aikataulu myös sanelee sen, että ei ole aikaa ”istua koneella” muuta kuin pakolliset asiat.  Mutta media, oli se sitten digitaalista, sosiaalista tai perinteistä, on pakko pitää mielessä ja siihen on tutustuttava ja osattavakin jotain, muuten ei elinikäisen oppimisen puolestapuhujana ja opiskelijana voi katsoa itseään peilistä.

 

sunnuntai, 21. syyskuu 2014

Nyt se alkaa

Tästä se siis alkaa. Oman blogin kirjoittaminen.

Päiväkirjaa olen joskus nuorena tyttönä kirjoittanut, mutta se säilöttiin visusti vaatelaatikkoon alimmaiseksi, mieluummin vielä kalsareiden alle, ettei kukaan ulkopuolinen ikinä kehtaisi ko. laatikkoa tonkia.  Ja nyt sitten pitää ihan julkisestikin jotain kirjoittaa.

Ei muuta kuin avoimin mielin kohti uusia asioita.

images?q=tbn:ANd9GcSOSWeWvzGmHnPkOboKUJ3

Tällainen sen piti olla. Lukko ja kaikki, jotta kaikki kirjoitetut asiat säilyivät varmasti salassa. Siitähän ei tietenkään puhuttu, että sisarusten päiväkirjat avattiin hakaneulan tai hiuspinnin avulla.... ei ainakaan ääneen.